Koiramme

Menodoratesoro "Muru"

menodoratesoro.jpg

Muru on 7-vuotias spinone narttu, miellyttävä ja mukava perhe/metsästyskoira. Murussa on potentiaalia, jota metsästyskoiralta toivomme. Muru on hyvä linnunlöytäjä, vikkeläjalkainen ja etenee pääsääntöisesti nopealla laukalla. Haku on laajaa ja maastonpeittävää sekä todella kestävää. Murun eteneminen riistatilanteessa on erittäin halukas ja vapautunut. Muru omaa erinomaisen kunnon ja vahvan riistavietin omaavana uskoo omaan tekemiseensä, eikä väsy kesken metsästyspäivän, vaikkakaan aina ei linnuilla päivää olisi kyllästettykään. Noudoissa lintu tulee perille asti hyvällä tukevalla, mutta hellällä otteella. Muru on myös innokas uimari, vaikkakin alkuun tarvitsi kannustusta uimahommissa. Vesipeto ja intoa täynnä, kun työskentelee. Passipaikalla Muru on rauhallinen ja odottaa maltillisesti työtehtäväänsä.  A/B lonkkainen, kyynärpäät 0/0 omaava terve koira. Murun olkapäät on myös kuvannettu lonkkakuvauksen yhteydessä terveeksi.

Muru on äitinsä Miinan kaltainen mukava jahtikoira. Luonteeltaan Hiukan itsenäinen ja eläväinen, joten koulutuksessa on korostettu johdonmukaisuutta ja johtajuutta. Ottaa tarvittaessa ohjausta vastaan, on palvelualtis, kun auktoriteettiasiat on kohdillaan. Murulla on hyvät ominaisuudet jahtikoiran kaikilta osa-alueilta. 

Muru on vuoden 2011 spinone SM-mestari.

Muru saksanseisojakerhon tietokannassa:

http://intranet.saksanseisojakerho.fi/perustiedot.php?rekisteri=FIN38161/08

 

 

Fragola Wolumi "Lumi" FIN MVA, DRAJ AVO1

Lumi ( petit basset griffon vendee)on terve, aktiivinen ja asian osaava  4v. jänisajurimme. Ajurina on täyttänyt paikkansa enemmän kuin hienosti. Syksylle 2015 Lumi ajoi DRAJ AVO1tuloksen ja nousi tuloksella voittajaluokkaan.  Kotikoirana erittäin miellyttävä, vaikkakin hurmaavasti itsepäinen ja omaa suuren egon :) Samasta paketista löytyy kuitenkin nöyryyttä ja hienoa asiallisuutta. Lumi on älykäs koira ja intoa löytyy tekemiseen kuin tekemiseen :) Näyttelyissä myös kauniiksi rotutyypilliseksi todettu. Poag testattu terveeksi.

Tämä neiti on on hieno ajuri,tottelevainen sekä hurmaava petit basset.

lumppari.jpg

Lumi kennelliiton tietokannassa:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI55458/11&R=67

Donna Libetara`s Kaia "Kielo"


Kielo on tuontinarttumme Ruotsista.

Tolkku ja tomera spinone tyttö. Pieni ja valkoinen kuin Kielon kukka. Eläväinen ja vilkas neiti. Tulevaisuus näyttää miten energia kanavoidaan :) Tottelevainen tyttö joka on jo nuoresta iästä huolimatta osoittanut lupaavia metsästyskoiran elkeitä. Hyvin yhteyttä pitävä, tottelevainen, vauhdikas ja linnut löytävä. Kielo on palkittu NUO2 palkinnolla Kaer F kokeissa menneen syksyn aikana. Myös näyttelyssä kesällä on rotutyypilliseksi todettu SERTx 1. Kotioloissa oikea sylikoira :)

Kielo_pyssy.jpg

Tesoromio Fratello Giovanni "Juhani"

Juhani on yksi Murun pojista, joka jäi kotiin kasvamaan. Leppoisa ja oikein miellyttävä uroksen alku. Kotona asiallisen rauhallinen, maastossa liikettä löytyy. Kahta vuotta lähestyvä sympaattinen ja nöyrä uros. 

juhani_lapissa.jpg


Muistossamme <3

Fragola Jemina Tesoro "Miina"   

tytyyyy.jpg

Miina "meidän Helmi" kennelimme edesmennyt kantaemo eli pitän hienon elämän 13 v ja 2kk. Miinan nimeen "Tesoro=aarre" pohjautuu kennelimme nimi. Miina oli sosiaalisen luonteen omaava hurmaava koirien koira, metsälle päästyään tuli esiin aina sähikäinen linnunlöytäjä. Pettämättömän nokan omaava Miina, työskenteli  11 vuotiaaksi asti täysipainoisesti karttuneen lukemattomien riistatilanteiden kokemuksella. Miina oli A/A lonkkainen ja kyynärpäät0/0 sekä CA vapaa.

Miinan vahvuuksia oli aina hyvä peruskunto. terveyden ja  hyvän peruskunnon vuoksi ikää mittariin kertyi kiitettävästi. Miinalla oli loistava riistankäsittely taito ja jopa käsimerkistä räväkkä avanssi. Seisonnalta Miina ei irtaantunu ennen lupaa, eikä lintu karannut Miinalta. Vuosien yhteistyön jälkeen Marko ja Miina lukivat toisiaan kuin avointa kirjaa ja metsästys oli mukavaa puuhaa yhdessä. Miina täytti enemmän kuin loistavasti jahtikoiran paikkansa. 

Miina saksanseisojakerhon tietokannassa:

http://intranet.saksanseisojakerho.fi/perustiedot.php?rekisteri=FIN42168/02